Vyöry (Niina Repo)

Saatavuus: Varastossa

27,90 €
  • Ilmestymisvuosi : 09/2018
  • Kirjailija : Niina Repo
  • Kustantaja : Siltala
  • ISBN : 9789522345318
  • Sivuja : 220
  • Sidosasu : Sidottu

Kuvaus

Lisätiedot

”Tässä kertomuksessa on veritahra, valheita, toteutuneita haaveita, hulluutta, unelmien talo, mahdoton takkaprojekti, tuhoisia vyöryjä – ja mahdollisesti rikos, ehkä useampikin.”

Sylvialla on mainio perhe, uusi koti ja kiinnostava työpaikka. Mutta sitten asiat alkavat mennä pieleen. Yksi kivi voi aiheuttaa vyöryn, yksi viilto hyvän arjen kudelmaan voi purskauttaa esiin pimeässä vaanivat pohjavirrat.

Naapurissa asuva mies huutaa ja kiroilee päivästä toiseen. Onko hän vaarallinen? Mitä hänelle on tapahtunut? Kuin tyhjästä remonttiavuksi ilmestynyt Takkamestari ei suostu katoamaan, vaan keksii itselleen yhä lisää tekemistä ja liikkuu talossa kuin kotonaan. Karla, perheessä asuva vaihto-oppilas, kertoo mielellään menneisyydestään – mutta tarina muuttuu joka kerta. Entä mikä on totuus Emman tarinasta, tytön, joka poistettiin kaikista sukunsa valokuvista? Missä kulkee normaaliuden ja sairauden raja? Mistä ilmestyy veritahra vastapäisen talon eteen? Ja kuka ajelee valkoisella pakettiautolla pitkin kaupunkia ja pelottelee lapsia?

Niina Revon Vyöry on hurja, hyytävä ja koskettava kertomus siitä, mitä tapahtuu kun toteutuneet unelmat nyrjähtävät sijoiltaan ja todellisuus on yhtäkkiä erilainen kuin eilen.

Ote kirjasta Vyöry

Sinä aamuna, kun tiellä vastapäisen talon edessä on veritahra ja tiilenmurikka sen keskellä, juoksen ylös alas kodin portaita, etsin Minniä, huudan tytön nimeä, löydän tämän alimmasta kerroksesta ja kaappaan halaukseen, joka kestää ja kestää ja josta Minni lopulta luikertaa hämmentyneenä irti. Sulkeudun pyykkihuoneeseen ettei Minni kuule, painan puhelimesta valmiiksi tallentamani numeron, vedän henkeä ja alan puhua ja puhun ja puhun, enkä oikeastaan kuule kuin oman hätäni, en esimerkiksi sitä, mitä hätäkeskuksen mies kysyy tai siis kysyykö hän ylipäätään mitään.

Kun sydämeni ei enää temmo kuin kettinkiin kahlittu koira ja käsien levoton liike on rauhoittunut, istutan Minnin keittiön pöydän ääreen ja istun itsekin. En kuitenkaan sano mitään veritahrasta tai hälyttämistäni poliiseista, vaan kerron sen, mitä olen halunnut kertoa jo jonkin aikaa, mitä olen muotoillut lauseeksi aamuyön tunteina.

– Rakas kulta Minni. Nyt on niin, että äiti ei mene enää töihin. Äiti on päättänyt lopettaa työt ja alkaa viettää aikaansa kävelemällä.

Lauseen lopussa huokaisen. Kevenen. Minni katsoo minua, kallistaa päätään, ammottaa silmiään – ja alkaa nauraa.

– Äiti. Älä viitsi. Oletko sä tullut hulluksi?

Kirjailija

Niina Repo

Kommentit